Liikkuvuushankkeet 2000-2006


Opiskelija- ja harjoittelijavaihdot ovat eurooppalaisia koulutusjaksoja joiden tarkoituksena on parantaa mukana olevien osapuolten osaamista ja työllistyvyyttä. Tavoitteena on, että ulkomaanjakso hyväksiluetaan osaksi kotimaassa suoritettavaa tutkintoa, tai että harjoittelun aikana hankituista taidoista ja osaamisesta myönnetään todistus.

Asiantuntijavaihdoissa kehitetään ammatillista koulutusta eurooppalaisessa yhteistyössä. Asiantuntijavaihtojen avulla lisätään vuoropuhelua oppilaitosten ja työelämän välillä sekä siirretään tietoja ja osaamista. Asiantuntijavaihdossa koulutusalan ja ammatillisen ohjauksen toimijat saavat uutta tietoa alastaan ja voivat parantaa osaamisensa tasoa.
 
Liikkuvuustoiminnon ajankohtaiset tiedot on keskitetty Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMOn sivuille.


 

 Sisältö:

 
Kenelle?
Leonardo-ohjelman liikkuvuustoiminnossa rahoitetaan opiskelija- ja harjoittelijavaihtoja sekä asiantuntijavaihtoja. Liikkuvuuden muodot ovat:  
 
  • ammatillisessa peruskoulutuksessa olevien opiskelijavaihto ja ulkomaanharjoittelu
  • korkea-asteen opiskelijoiden ulkomaanharjoittelu yrityksissä
  • nuorten työntekijöiden ja työttömien sekä korkeakouluista vastavalmistuneiden ulkomaanharjoittelu 
  • asiantuntijavaihto työelämän ja koulutusorganisaatioiden välillä
  • kielitaidon ja kulttuurin opetuksen kehittämiseen liittyvä asiantuntijavaihto työelämän ja koulutusorganisaatioiden välillä
     

 Sivun alkuun

Kuka voi hakea?

Leonardo-rahoitusta liikkuvuushankkeilleen voivat hakea
  • ammatillista perus- ja täydennyskoulutusta antavat organisaatiot (ammatilliset oppilaitokset, aikuiskoulutusorganisaatiot, ammattikorkeakoulut ja yliopistot)
  • yksityiset ja julkiset yritykset
  • työ- ja elinkeinoelämän järjestöt (esim. työmarkkina- ja toimialajärjestöt ja kauppakamarit)
  • voittoa tavoittelemattomat järjestöt ja vapaaehtoisjärjestöt 

Yksittäiset henkilöt eivät voi hakea rahoitusta Leonardo-ohjelmasta suoraan. Rahoitusta hakee aina jokin edellä mainituista organisaatioista. Yksittäiset henkilöt voivat saada apurahoja henkilövaihtoihin vain jonkin jo hyväksytyn liikkuvuushankkeen kautta.

 

Haku, rahoitus ja painopisteet

Liikkuvuuden hakukierros järjestetään vuosittain helmikuussa. Lisätietoja ohjelmasta ja hakemisesta CIMOn sivuilta.

Liikkuvuushankkeissa suomalaiset organisaatiot hakevat tukea vain Suomesta lähteville henkilöille. Vastavuoroisiksi suunnitelluissa hankkeissa ulkomaiset yhteistyökumppanit hakevat apurahoja omista kansallisista toimistoistaan. Valintaprosessi Suomessa kestää noin kaksi kuukautta.

Liikkuvuushankkeiden osallistujamäärät vaihtelevat yhdestä kymmeniin. Yksityiset henkilöt voivat osallistua liikkuvuusprojekteihin ainoastaan jonkun organisaation (esim. oppilaitos tai yritys) kautta. Hakijaorganisaatio valitsee vaihtoon lähtijät.
 
Vaihdon pituus vaikuttaa myönnettävän apurahan suuruuteen, enintään 5000 euroa/vaihto. Lisäksi lisätukea voi saada erityisryhmille, pk-yrityksille ja kieli- ja kulttuurivalmennukseen sekä hankkeen hallinnointiin. Tukea myönnetään matkakuluihin keskimäärin 450 euroa, majoitus- ja muihin elinkuluihin 80 euroa/viikko (harj.), 300 euroa/viikko (as.tunt.), vakuutuksiin todellisten kustannusten mukaan, samoin kieli- ja kulttuurivalmennukseen (enintään 500 euroa/lähtijä). Hallinnointiin enintään 200 euroa/lähtijä.

Hakukierrosten painotukset (prioriteetit) ja hakuajat päätetään useammaksi vuodeksi kerrallaan:
2000-2002, 2003-2004 ja 2005-2006. Hakukierroksen painotukset löytyvät Ehdotuspyynnöstä eli Call for proposals -dokumentista.

 

Tilastotietoja

Sivulta löytyy tilastotietoa mm. hakukierroksista ja käynnissä olevista projekteista. Tilastot >> 

 Sivun alkuun


aloitussivulle

Päivitetty 14.10.2003