Mikä on 
Leonardo da Vinci -ohjelma? 

Leonardo da Vinci on Euroopan unionin ammatillisen koulutuksen ohjelma. Sen kautta tuetaan projekteja, joissa kehitetään eurooppalaisessa yhteistyössä ammatillista perus-, jatko-, ja täydennyskoulutusta.  Leonardo-ohjelman toinen kausi on 2000-2006. Ohjelman kokonaisrahoitus seitsemälle vuodelle EU-budjetista on 1,15 miljardia euroa.
 
Leonardo-ohjelman käytännön toteuttamisesta vastaa Euroopan komission Koulutuksen ja kulttuurin pääosasto. Suomessa ohjelmasta vastaa opetusministeriö. Leonardo-ohjelman kansallista toimistoa hallinnoi Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO.
 

 Sisältö:
 
Osallistuvat maat
Leonardo-ohjelmaan voivat osallistua EU:n jäsenvaltiot ja ETA-maat (Norja, Islanti ja Liechtenstein) sekä EU:n ulkopuolisista maista Romania ja Bulgaria. Turkin osallistuminen liikkuvuushankkeisiin on ollut mahdollista hakukierroksesta 2004 eteenpäin, osallistumisesta muihin hankkeisiin neuvotellaan. Sveitsiläiset organisaatiot voivat osallistua ulkopuolisina omalla kustannuksellaan. Sveitsiä ei lasketa vaadittaviin maakiintiöihin.
 
   

Ohjelman tavoitteet

  • Ammatillisen peruskoulutuksen laadun parantaminen: peruskoulutuksessa olevien ammattitaidon ja pätevyyden kehittäminen ja sitä kautta työllistymisen helpottaminen.

  • Ammatillisen jatko- ja täydennyskoulutuksen laadun parantaminen: elinikäisen oppimisen tukeminen, mikä vahvistaa työntekijöiden sopeutumiskykyä työelämän muutoksiin.

  • Ammatillisen koulutuksen roolin vahvistaminen kilpailukyvyn ja yrittäjyyden kehittämisessä. Erityistä huomiota kiinnitetään koulutusorganisaatioiden ja työelämän väliseen yhteistyöhön.

Näiden rinnalla muita tärkeitä teemoja ovat:

  • Ammatillisen koulutuksen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen.

  • Ammatillisen koulutuksen tasa-arvon edistäminen: syrjäytyneessä asemassa olevien ammatilliseen koulutukseen osallistumisen helpottaminen ja miesten ja naisten välisen ammatillisen tasa-arvon kehittäminen.
     

Ohjelman kohderyhmät (organisaatiotyypit) 

Leonardo-ohjelmaan voivat osallistua kaikki ammatillisen koulutuksen kanssa tekemisissä olevat organisaatiot:

  • Perus- ja täydennyskoulutusta antavat ammatilliset oppilaitokset toisen asteen oppilaitoksista ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin

  • Yksityisen ja julkisen sektorin yritykset ja työnantajat

  • Elinkeinoelämän järjestöt

  • Tutkimuslaitokset

  • Viranomaiset

  • Kolmas sektori

Yksityiset henkilöt eivät voi anoa Leonardo-hanketta.
 

 Sivun alkuun

Miten haetaan?

 
Hakukierrosten painotukset (prioriteetit) ja hakuajat päätetään useammaksi vuodeksi kerrallaan: 2000-2002, 2003-2004 ja 2005-2006. Hakukierroksen painotukset löytyvät Ehdotuspyynnöstä eli Call for proposals -dokumentista.
 
Hakemuksien teemoja tai aiheita ei ole varsinaisesti rajattu. Oleellista on, että hankkeet sopivat ohjelman tavoitteisiin ja hakukierroksen painotuksiin.
 
 

Projektityypit

Leonardo-ohjelmassa on pääasiassa kahdentyyppisiä hankkeita: liikkuvuushankkeita ja kehittämishankkeita. Kehittämishankkeisiin kuuluvat mm. pilotti-, kieli-, verkosto- ja viiteaineistohankkeet. Lyhyet kuvaukset kustakin toimenpiteestä, eli hanketyypistä ohessa >>
 
Ks. myös Kuvaukset suomalaisista Leonardo-hankkeista projektitietokannassa ja hankkeissa syntyneiden tuotteiden esittelyt.
 
 

Avainsanat

Tällä sivulla on aakkosellinen hakusanaluettelo keskeisimmistä Leonardo-hankkeisiin liittyvistä termeistä. Tarkempia tietoja löytyy Leonardo-ohjelman muilta sivuilta, Leonardo-ohjelman kansallisesta toimistosta sekä komission sivuilta.

 

Ohjelman esitteet

Leonardo-ohjelma 2000-2006 pähkinänkuoressa
Leonardo-ohjelma lyhyesti: kalvosarja
Leonardo-ohjelman 2000-2006 yleisesite
Neuvoston päätös

    [Leonardo-ohjelman 1995-99 lyhyt kuvaus]

 

  Sivun alkuun
 
  
aloitussivulle

Päivitetty 3.1.2006